Malarian Pelosta - haja-ajatuksia vuoden parhaasta levystä

"Ku ei Belvedere toimi vaan tarvis nyt jotain suorempaa

Kelannu et pitäs alkaa narkkaa

Mut seki vaatis omistautumis enkä eti nyt mitää vakavaa

Kaiken passaan

Olit ku Pasolinin leffas ku jouduit nielee mun paskaa"

Vajaa vuosi julkaisun jälkeen Malarian Pelko on edelleen saatanan kova levy. Vuoden aikana se on ollut hyvä keskustelunaihe kiperissä paikoissa kun ei keksi mitään sanottavaa ja se on toiminut tietynlaisena katalyyttina ihmisten musamaulle. Jännää siinä on se, että siitä saattaa pitää yllättävät tyypit - sellaiset, jotka ei normaalisti pidä jumittavasta, synkästä räpistä. Toisaalta yllättävää on myös se, että on sellaisia ihmisiä, jotka eivät siitä pidä, vaikka kaikki merkit heidän omassa maussa viittaisivat siihen, että Paperi T olisi juuri heitä varten. 

"Ja mä oon oon täysin eri maata ku ne miehet mua ennen

Mut ei ennenkään mikään ollu ku ennen

Keith Richards Ranskan Rivieral on mun moodi"

Yksi vuoden lempihetkistä oli se kun Kauko Röyhkä oli havahtunut hienouteen levykaupassa kuultuaan levyn päätösraidan ja innostui kuuntelemaan sitä mielenkiintoisten namedroppausten takia. Levy toimii mulle just populaarikulttuuriviittausten takia erityisen hyvin ja siksi voin kuunnella sitä vieläkin loopilla tehden mentaalimuistiinpanoja ja googlettaen sisältöä. En tiedä oliko se levyä tehdessä tarkoitus, mutta en ole ainakaan keskustelujen perusteella ainoa, joka tekee sitä.

"Etitsä kuuntelijaa vai haluutsä suutelijaa?

Hei, ei tarvi enää etsiä jos etit huonoja vitsejä tai tunnevammasta seksiä

Mut jos et mukaan tuu, ni onneks halvasta ja huonostaki viinist voi humaltuu"

Toinen lämmin muisto keväältä Malarian Pelkoon liittyen oli kun käytettiin irtositaatteja avausrepliikkeinä työkaverin Tinderissä uusille matcheille. Irrallisten lauseiden avulla oli helppo luoda kuva vuoden 2015 arkkityyppisestä sub30-antisankarista. Angstinen, valehteleva, tunnevammainen juopponarkkari, jolle naiset ovat parhaimmillaan raikasta vaihtelua oikealle kädelle. Parin päivän otoksen perusteella tämä on juuri yhdistelmä piirteitä, jotka iskevät ja toimivat tietylle naistyypille. 

"Ja kelaa et tärkeempi mitä sul on tontilla ku kontissa

Kai nää oli vikat ipa tipat

Pakko olla jotai muutaki ku vaa levyt ja likat"

Vaikka levyllä on vahva dekadentti tunnelma ja siinä viitataan paljon siihen, kuinka pannu laitetaan jumiin punkulla, Hendricksilla jne, niin silti viesti kaiken sen taustalla on se, että vajaana kolmekymppisenä alkaa olla muutakin kuin "levyt ja likat". Henri on käsittääkseni aika tarkalleen saman ikäinen kuin minä ja taustalla on myös vuosia levylautasten takana juoden ilmaista viinaa, heräten yhden maissa uuteen päivään silmät muurautuneena umpeen. Parikymppisenä se on aluksi elämäntyyli joka on parasta ikinä, mutta aivan kuten mikä tahansa muu äärimmäinen elämäntyyli, jossain vaiheessa iskee päälle se aika, kun sekin on kuin Päivä Murmelina.

"Nää biisit ei oo susta vaik vähän oiski

Tunnet mut nii hyvin et tiedät etten mä voisi

Ja vaik ne sanat ei ikinä tulisi takasi

Nii battleräppärinki on oltava joskus alasti

Mä haluun näyttää sulle paskan kaikki sävyt

Ja nähdä tunnistäksä rinnassas nää samat säryt

Mä haluun näyttää sulle paskan kaikki sävyt"

Malarian Pelko on erolevy. Henkan tunteellinen tilitys on monille se vieraannuttava kiusallinen aspekti, joka saa ne vieraantumaan levystä. Instagramin suomirap-memesivustot pursuavat käännösplagiaatteja Drakesta käännettynä suomeksi kuvitettuna Paperi T:n kuvilla. Omasta mielestä suomalainen itkuräppi on tuore näkökulma tähän tunkkaiseen taiteenmuotoon, jolla ei ole vuosiin ollut mitään tuoretta sanottavaa. Vaatii uskallusta heittäytyä ja kertoa miltä itsestään tuntuu. Arvostan.

"Mun jälkeen ei nimetä kaupunkei tai katuja

Mut äidit tulee kertoo susta varottavii satuja

Sun jälkeen nimetään tauti

Jokin vakava, mihin kuolee suu auki"

Kalifornia-Keke, Aksim, RPK, Khid, Femme En Fourrure. Levyä on ollut tuottamassa ehdottomasti todella kovia nimiä Suomalaisen musakentän takarivistöstä. Paljon visiota, mutta osaamiseen nähden melko vähän näkyvyyttä - varmasti sekä omasta tahdostaan, että myös suomalaisen musakentän polarisoitumisen takia. Omalla tavallaan Malarian Pelko on porttihuume diipimpään materiaaliin meille räppikentään vihkiytymättömille. Vuosia suomiräppi on ainakin mulle ollut joko sellaista pikkuhassua lätkäräppiä tai norsunluutorneja kumoavaa babylonin orjien vihaista nillitystä. Ei ole löytynyt sitä fiksua tavaraa sieltä välistä. Toivotaan, että sitä tulee jatkossa enemmän. Sille on tilausta.

"Mut tyttö me ollaan parhaimmillaan yhes niinku Ghosti ja Rae

Perustetaan bändi

Sä voit olla aivot ja taidot ja mä oon kännis

Kun sen mä osaan

Mä voin olla räppärinä geneerinen ja rajottunu

Mut loppupeleissä se ei merkkaa paljoo

Tälläsii asioita tulee harvoin sanottuu

Mut rehellisyys on aidointa mitä mä voin tarjoo"

Rehellisyys on aidointa mitä kukaan voi koskaan tarjota. Kesän aikana rehellisyys palkittiin useilla hemmetin isoilla festarikeikoilla. Itsekin pääsin paikalle Sidewaysiin katsomaan kun käytännössä koko festarin yleisö kerääntyi liian pieneen tilaan kuuntelemaan mitä miehellä oli sanottavana. Lavan edustaa katsoessa näki jotenkin ihmisten silmissä jotain suurta rakkaudenkaltaista ihailua miehen ilmaisua kohtaan. Sen todistaminen oli jotenkin todella vahvaa ja harvinaista. Yleensä suomalainen muusikko ja yleisö on aika etäisiä keskenään. Silloin siinä oli jotain aitoa kemiaa, jota ei ole tullut koettua aiemmin tai sen jälkeen. Paperi T ei pakosti koskaan koe samanlaista yhteyttä yleisöönsä, enkä tiedä olisiko toinen levy edes hyvä idea, mutta jonkinlaisena ajankuvana ja ohikiitävänä hetkenä tämä levy saattoi olla parasta vuonna 2015. 

Kiitos.